maanantai 14. lokakuuta 2013

Ohiampumisia taas!

Niimpä se taas viikonloppu vierähti lintuja pyytäessä. Ei oikein taho sihti olla kohillaan, kun pääsin jousella kohtuu hollilta ampuun teertä. Matkaa vajo 30 metriä puun latvaan ja harmittavasti rintapuolelta ohitte...nooh näitä tulee mutta oishan se astetta mukavampi osua kuin ampua ohi. Kuullostaahan noita ohiampumisia tulevan haulikollakin joten ei hätiä :)

Tuli tuossa viimeviikolla hommattua Vilillä GPS ja sitä pääsin testaileen samalla. On se vaan mukava kun näkee missä koira luuraa ja minkälaista lenkkia se tekee. Harmittavasti linnut ei ollu taaskaan yhteistyöhaluisia ja sunnuntaina olikin niin armoton myräkkä, ettei hommasta oikein tullu mittään. Kelitkin näyttäs paranevan pikkuhiljaa joten eiköhän se tästä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Ohiampumista ja koirankoulutusta

Viikonloppuna ois ollut mahdollisuus saada teeri tai kaksi jousella mutta tuli pummeja oikein urakalla. Lauantaina pääsin ampumaan pellossa olevia teeriä kahteen otteeseen. Jo ensimmäinen laukauksen jälkeen ois pitäny hoksata ettei tähtäin ollut oikein kohillaan. Laukaus noin 30 metristä ja reippaasti alle. Linnut siirtyivät pikkasen etäämmälle ja ajattelin kokeilla uudestaan. Jälleen samalla tavalla nuoli jäi reippaasti alle. Siihen loppuivat tilanteet joten lähdin kotia testaamaan jousta.
Kohdistusammunnan suoritin noin 20 metrin matkalta. Ensimmäinen nuoli tauluun ja hups, noin 20 cm alle. Ei muutakuin tähtäimen säätö ja uusi nuoli matkaan. Toinen nuoli osuikin jo juuri minne pitikin. Sunnuntaina ei lintutilanteita ollutkaan joten seuraavana viikonloppuna sitten uudestaan. Jousen pitäis olla nyt kohillaan joten loppu on kiinni miehestä :)

Vilin kanssa tuli kuljettua viikonloppuna jahtaamassa lintuja. Mukavasti on koira kehittyny metsätyöskentelyssä ottaen huomioon, että viikonpäivät asustelee kaupungissa. Lintuja löytyi mutta olivat hieman arkoja jäämään haukuttavaksi. Pikkasen pitäisi Vilillä kulkea vielä kauempana, jottei linnut saisi miehestä vihiä. Kaikki aikanaan ja eihän sitä tiedä vaikka loppukaudesta vielä haukun sais.