torstai 7. marraskuuta 2013

Hanhestusta ruotsissa

Viime viikonloppuna suunnattiin auton keula kohti etelä-ruotsia ja tarkemmin Vadstenan hanhirikkaille maille. Tuolla paikassa hanhia on hieman eri tavalla kuin täällä koto suomessa.  Paikka sijaitsee Vätternin ja Tåkerin ( yksi  pohjois Euroopan arvokkaimmista lintujärvistä) välissä. Sää oli vaihteleva koko reissun ajan mutta ei paljon vesisade haitannut kun ilmassa pörräsi tuhansia hanhia. Ensimmäinen ja toinen päivä ei mennyt ihan putkeen kun hanhet tykkäsivät kulkea eri pelloilla kuin missä me olimme. Oli ollut kuulemma erikoinen syksy, koska hanhet olivat vaihtaneet melkein joka päivä eri pellolle. Lisäksi valkoposki ja metsähanhen metsästys oli loppunut päivää ennen kuin me saavuttiin paikalle joten tarkkana sai olla.  Viimeisenä päivänä kumminkin natsasi ja päästiin kavereiden kanssa puottaan muutamat hanhet.

Kuvien ja maattavien piilokojujen asettelua


Kuvat ja miehet valmiina

Kyllä siihen kelpaa hanhien laskeutua

Komeita merihanhia rupes tipahteleen

Liekkö lisää tulossa?

Mukava saalis
 Tulossa myöhemmin hieman videon pätkää aamulennosta kunhan kaveri saa lähetettyä. Lisäillään sitten tänne. Pakko se on palata Vadstenaan taas ensi vuonna, oli se vaan niin mukavaa.


-Jouni

Kanalinnustus loppui

Niin se vain kanalinnustuskausi hurahti ohi ja ollaan taas kokemuksia rikkaampia. Jouselle siunaantui noin puolenkymmentä tilannetta, joista onnistuin hyödyntämään yhden. Pitää vissiin alkaa treenaamaan enemmän, että sais osumaprosentin paremmaksi. Omaa laiskuutta ettei oo jaksanu harjoitella tarpeeksi. Toki se ainokainen saalis jonka sain oli metso, joten ei harmita yhtään vaikkei muuta tullutkaan.


Ainoa kanalintu jousella tänävuonna. Nuolen eteen eksynyt poikametso.   

19. -20.10.2013 suoritettiin kanalinnunpyyntiä neljän jousimiehen voimin. Riistaa näkyi ja saatiin paljon raitista ilmaa mutta saalis jäi köyhäksi. Kelit ei olleet parhaimmasta päästä kun ensimmäisenä pävänä tuli lunta aivan vaakassa ja toinen päivä meni kovan tuulen merkeissä. Omalle kohdalle sattui yksi tilanne kun jänis tuli metsästä pellolle ja pysähtyi noin 10 metrin päähän. Hyvähän siihen oli pysähtyä kun ampujalla ei ollut nuolta paikalla ja saatikka laukaisulaitetta kädessä. Jospa me jänön kanssa tavataan vielä niin lupaan olla hieman valmiimpi. Heikkoa saalista korvasi erinomainen seura ja maittava ruoka, kiitos kavereille reissusta.

Kausi kumminkin jatkuu vielä ja on aika keskittyä jäniksien ja kauriiden metsästykseen...saapa nähdä miten äijän käy.




-Jouni