torstai 7. marraskuuta 2013

Hanhestusta ruotsissa

Viime viikonloppuna suunnattiin auton keula kohti etelä-ruotsia ja tarkemmin Vadstenan hanhirikkaille maille. Tuolla paikassa hanhia on hieman eri tavalla kuin täällä koto suomessa.  Paikka sijaitsee Vätternin ja Tåkerin ( yksi  pohjois Euroopan arvokkaimmista lintujärvistä) välissä. Sää oli vaihteleva koko reissun ajan mutta ei paljon vesisade haitannut kun ilmassa pörräsi tuhansia hanhia. Ensimmäinen ja toinen päivä ei mennyt ihan putkeen kun hanhet tykkäsivät kulkea eri pelloilla kuin missä me olimme. Oli ollut kuulemma erikoinen syksy, koska hanhet olivat vaihtaneet melkein joka päivä eri pellolle. Lisäksi valkoposki ja metsähanhen metsästys oli loppunut päivää ennen kuin me saavuttiin paikalle joten tarkkana sai olla.  Viimeisenä päivänä kumminkin natsasi ja päästiin kavereiden kanssa puottaan muutamat hanhet.

Kuvien ja maattavien piilokojujen asettelua


Kuvat ja miehet valmiina

Kyllä siihen kelpaa hanhien laskeutua

Komeita merihanhia rupes tipahteleen

Liekkö lisää tulossa?

Mukava saalis
 Tulossa myöhemmin hieman videon pätkää aamulennosta kunhan kaveri saa lähetettyä. Lisäillään sitten tänne. Pakko se on palata Vadstenaan taas ensi vuonna, oli se vaan niin mukavaa.


-Jouni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti